Valokuvauksesta innostuin jo 1960-luvulla, jolloin sain Coca-Cola-korkkeja keräämällä ensimmäisen oman kamerani. Todellinen harrastus alkoi kuitenkin vuonna 1975, jolloin ostin itselleni järjestelmäkameran sekä sain hankittua oman valokuvalaboratorion, jota pidin pysyvästi asuntoni eteisessä. Purkitin itse filmit, kehitin ne ja tein niistä kuvat.

Aloitin maalausharrastuksen vuonna 1981 työpaikan taidepiirissä. Toimin siinä vetäjänäkin yli kaksikymmentä vuotta järjestellen kursseja ynnä muuta. Opettajia oli vuosien varrella monia. Osallistuin myös Itä-Helsingin Taideseuran kursseille ja näyttelyihin. Puistola-päivien ja osuuspankkien taidenäyttelyihin osallistuin useina vuosina.

Musiikki on ollut osa elämääni aina. Teini-ikäisestä soitin kitaraa ja säestin sekä lauloin mielelläni yhteislauluja juhlissa. Vuonna 1982 innostuin haitarista ja aloitin tunnit, joita jatkui aina vuoden 2021 loppuun saakka. Opettajia minulla oli vuosien aikana kolme. Bassokitaran hankin vuonna 2008, kun minut houkuteltiin bändiin. Aloitin myös bassotunnit, joilla kävin myös vuoden 2021 loppuun saakka. Malmin Musakoulu oli suuri osa elämääni yli kahdentoista vuoden ajan. Nykyisin teen itse musiikkia ja pyrin soittamaan soittimet äänityksille itse.

———————————————————————————-

Klikkaa kuvaa, niin pääset maalauksiin.

Ja joulukortteihin:

Musiikit seuraavana.

Heikkilä (2022):

Suutarintie (2019):